LEVELI #73 - ARTO LAURI | PODCAST

Vieraana eniten pyydetty vieras, energia-alojen todellinen ammattiosaaja Arto Lauri!
Arto Lauri on entinen Olkiluodon ydinvoimalan sähköinsinööri, joka kääntyi lopulta ydinvoimaa vastan, joka johti lopulta laittomaan irtisanomiseen työnantajansa teollisuuden voiman (TVO) taholta. Tue ja saa hyötyjä: www.patreon.com/Leveli

Ladata

Näkymät
56,332

Kommentteja

  • Junnun omat Korjaukset: En itse kirjoittanut F-Securen blogia vaan toimitin materiaalia sitä varten. Myös fossiilisella polttoaineella tarkoitin hiiltä.

    LEVELILEVELIUukausi sitten
    • @Mörö Kölli lol😂 israelin lippu mun tietääkseni.. Häpeä!!

      suvi hsuvi hUukausi sitten
    • Hienoa että on tämmöisiä vieraita. Mutta yksi oleellinen asia vaivaa... Esimerkiksi tämä Lauri puhuu asioita, heti alussa esimerkiksi että SUPO on tuhonnut dokumentit ym... Mutta hän ei kerro ettekä te kysy mistä hän tietää asian. Saahan kaikenlaista asioita väittää mutta pitäisi olla jotain kättä pidempää. Eli kertoisi mistä hän on nämä kaikki väittämänsä asiat saanut tietoonsa. Itseäni ainakin kiinnostaisi tietää.

      dirtyrottendirtyrottenUukausi sitten
    • @Mörö Kölli * Komissaari onkin oikein isoilla provosoinnin kierroksilla. Tällaista se SU PO komissaareillanne teettää.

      artolauriartolauriUukausi sitten
    • Kuka vitun Rättipää tos on folioo päänympäril!!.. opettele maas kieli!!.. ja miks teil on toi sudanin lippu tuol takan!!??..

      Mörö KölliMörö KölliUukausi sitten
    • @artolauri Kuten mainitsin että ei ehkä vihrein vaihtoehto ja onhan tuo uudistuminen melko hidasta mutta biomassaa se on eikä tässä maailmantilanteessa Suomella olisi varaa luopua turpeesta kun ei sitä suuren mittakaavan "greentech" energiantuotantomallia ole olemassa.

      Pohjammaa lakeusPohjammaa lakeusUukausi sitten
  • Täähän meni ihan odotetusti. Hyvä jätkät. Amerikan politiikkaa päivittäin seuraillessa tulee sellanen fiilis että Australiassa ollaan jo helvrtin huolissaan, millon Kiinalaiset lähtee Taiwania kohti. Kuulemma kuuden vuoden kuluessa, mutta se nyt on hyvä hämäys, kyllä siellä aiemmin alkaa tapahtua. Valmistautukaa siis tulevaisuuteemme Venäjän vallan alla, koska ei sekään jätä tilaisuuttaan käyttämättä, jos Kiina alkaa riehumaan. Artolle terveisiä, että soittelen joku päivä kuulumisia kun kerkeän.

    PuolikesyPuolikesy18 tuntia sitten
  • Hieman edesvastuutonta antaa tilaa näin harhaisille jutuille joilla ei ole mitään totuuspohjaa. Selvästi mielenterveydeltään häiriintynyt ressukka joka kuvittelee asioita ja osaa ehkä puhua niistä vakuuttavasti.

    Petri HolmbergPetri Holmberg2 päivää sitten
  • Arto Lauri tyyppinen spämmeri. Pistäkää Teemu Vehkala kanava tilaukseen.

    Teemu VehkalaTeemu Vehkala6 päivää sitten
  • 🤣🤣🤣🤩🤩🤩🤣🤣🤣😎✌

    Petteri PunakuonoPetteri Punakuono9 päivää sitten
  • prööt

    Jätski.fiJätski.fi15 päivää sitten
  • Arto Lauri tietää pelottavan paljon :D

    appe luokkaneappe luokkane15 päivää sitten
  • Nykyajan drone ei suostu edes lentämään tonne lentokieltoalueelle, se drone tietää GPS:stä missä se milloinkin lentelee ja noi lentokieltoalueet on koodattu dronejen ohjelmistoon. Tosta Arton mainitsemasta metsästä löytyneestä pääkallosta löytyy myös iltasanomien uutinen. Singoista en tiedä mut H&K MP5 -konepistoolit löytyy vartijoiden kopista, se on kans fakta.

    omenaporaaomenaporaa16 päivää sitten
  • Olkiluoto 3 on valmistunu!

    Etunimi SukunimiEtunimi Sukunimi17 päivää sitten
  • PT2!!!???

    Ruuben ValentinRuuben Valentin18 päivää sitten
  • Suuri osahan näistä on selvää faktaa! Niin faktaa että muut mitkä pelkäävät menettävänsä jotain ei asiasta puhu. Arto puhuu koska ei ole menetettävää

    peli uhkanenpeli uhkanen18 päivää sitten
  • 1:23:59 www.fractracker.org/2017/12/global-oil-refineries-emissions/ Liittyen tuohon öljyyn.

    BudeRoyBudeRoy19 päivää sitten
  • Agentti Matti Scuhlalla näyttäs olevan ihan tavis videoita tubessa. Ja jos videoista jotai saa selvää tää agentti Matti asuu Eurassa, Eurajoen naapurikunnassa. Onko joku paikallinen Satakunntalainen rajariita meininki, ajoilta NUIJA 🔨 SOTA. 😀

    Jouni TapaniJouni Tapani19 päivää sitten
  • Syöpäprosentitkin Olkiluodon lähellä varmistaa vaan tilannetta

    Niklas LNiklas L20 päivää sitten
  • Ja lisää Artolta täytttä sontaa 🤣. Arto yrittää demota (lapsille ?) tunneloitumista valon taittumisefektillä, ei mitään analogiaa hommassa - Arto taas ymmärtänyt asiat päin honkia, koska ei ole käynyt edes lukiota, myöskään mitään insinööri- tai fysiikan opintoja ei ole suoritettuna. Arton päässä ovat puurot ja vellit todella sekaisin. fistart.info/tv/videot/0mep1n-glbyT068.html

    Jesa ja HeseJesa ja Hese22 päivää sitten
  • itämerellä kukaan ei poraa öljyä, sillä esiintymät ovat liian pieniä. + Järjetön määrä täyttä paskapuhetta elektronijännitteistä ja ionisoituneesta plutoniumista. Hienoja sanoja, vähän faktoja.

    AntKeeperAntKeeper22 päivää sitten
  • Vajaa 50K näyttökertaa. Asiaa

    kuplavolkkarikuplavolkkari22 päivää sitten
  • Tähän vastapainoks olis varmaa hyvä saada vastapuolen tyyppi kertomaan juttuja. Tälläi täällä Olkiluodon kupeessa koko ikäni asuneena on Arton jutut aika soopaa. Esim tuulivoimakielto ni meil on melkee keskel kylää tuulimylly. Saatanan huonosti sitä kieltoa noudatetaan. :D

    Mika MetsänenMika Metsänen23 päivää sitten
  • TVO toimii omakustannusperiaatteella, joten TVO ei tule maksamaan veroa toimintansa aikana.

    YeeesYeees25 päivää sitten
  • Arton pitäisi ehdottomasti kirjoittaa kirjoja näistä!!

    ElinaAlienElinaAlien26 päivää sitten
    • Mielenvikaiseksi Artoa syyttää tasan ne, jotka eivät ymmärrä mitään niistä asioista, joista hän puhuu

      LightworkerLightworkerPäivä sitten
    • Olis kyllä mahtavaa komediaa. Paitsi ei ehkä kovin moraalisesti oikein huutistella mielenvikaisen järjenjuoksulle :D

      Kalle SaarenpääKalle Saarenpää26 päivää sitten
  • 47:20 " Kolikko kirstuun kilahtaa, sielu Taivaaseen vilahtaa " STUK

    HbmdHbmd28 päivää sitten
  • Kiitos kun tuotte näkyvälle näitä. Eletään hullussa maailmassa.

    @Fatherland Child@Fatherland Child28 päivää sitten
  • Siis valtio pelaa kovan luokan pasianssia itsensä kanssa, ottais monimutkaisuudet pois ja talous lähtis nousuun ja taas nousuun ja taas korkeammalle tasolle ja taas ylös korkeammalle tasolle. Loppujen lopuksi tästä valtion pasianssista kukaan ei hyödy yhtikäs mitään.

    Ole LindellOle Lindell28 päivää sitten
  • We are fukd

    Ed MontonEd Monton28 päivää sitten
  • Miten arto tietää noin paljon asioita

    kurkkumopo 2.0.5kurkkumopo 2.0.529 päivää sitten
    • insider

      HbmdHbmd29 päivää sitten
  • "Pidetään ihan seiffinä tää homma" :'D Se juna tais mennä jo ekan 10min aikana haha... Tosi hyvä Arton haastattelu. Kiitos pojat! En ollut aikaisemmin kuullu teistä.

    futsinenfutsinen29 päivää sitten
  • Onhan teillä hoitosuhde ? Ja lääkitys ?

    Petri OuliPetri OuliUukausi sitten
  • Ylen "Olkiluodosta ikuisuuteen" löytyy youtubesta. Laurin koulutuksen kerrotaan olevan sähköasentaja, siis ammattikoulutasoinen sähköalan peruskoulutus, ilmeisesti kansakoulupohjalla, mutta haastatteluissa esiintyy "ydinenergian huippuosaajana". Sähköasentajat eivät kuitenkaan missään ydinvoimalassa pääse kaikkein vaativimpiin töihin, vaan ne kuuluvat korkeakoulusta valmistuneille ydinenergia-alan diplomi-insinööreille ja tekniikan tohtoreille joten ei kannata edes ydinvoimaan kriittisesti suhtautuvien pureskelematta niellä kaikkea huru-ukkojen kertomaa, vaikka olisikin foliohattu päässä... Hauskaa viihdettä kuitenkin...

    Aina VarmaAina VarmaUukausi sitten
  • Täytyy myöntää et pidin Slimiä aluksi ärsyttävänä jätkänä. Paatti on kumminkin pikkuhiljaa kääntynyt tän jakson myötä. Kaikki ketä totuus kiinnostaa ja haluaa sitä jakaa on hyviä tyyppejä ❤ hienoo et fact checkiä tapahtuu eikä kaikki mee niinku sukkana sisään. Saisko linkkiä tuohon suomen loppusijoituslakiin tai millä hakusanoilla haitte? Sitä ois hyvä jakaa jokapuolella 👍 Arto nyt on sanomattakin äärinmäisen kova äijä 💪

    JJUukausi sitten
  • ARTO LAURI MILLOIN EDUSKUNTAAN

    Eevert LeinoEevert LeinoUukausi sitten
  • missä Arto Laurilla on vesivoimala?

    Eevert LeinoEevert LeinoUukausi sitten
  • 1:23:40 pitää varoo ettei itekki hävii😂😂😂😂😂

    DaddylonglegDaddylonglegUukausi sitten
  • No nyt puskettiin tietoa ja faktaa lujaan tahtiin, huh.😨👍

    yuoop nokeyuoop nokeUukausi sitten
  • Tässä taas tuore Arto Laurin aivopieru. Arto lukee T&T:tä, eikä ymmärrä kokonaisabsorption vaikutusta. Chemtrailattu nanoselluloosa on ilmeisesti tukennut Arton aivot 😂. fistart.info/tv/videot/0qOo2aiOqcuT1Jo.html&ab_channel=artolauri

    Jesa ja HeseJesa ja HeseUukausi sitten
    • meijän halutaan näkevän.

      yuoop nokeyuoop nokeUukausi sitten
  • Arto Lauri vaikuttaa hyvin tietävältä herralta ja muutenkin ystävällisen sekä iloisen oloinen ihminen :)

    A AA AUukausi sitten
  • Galen Winsor. Plutonium on äärimmäisen arvokasta mutta vaaratonta. Sen takia on keksitty että ydinvoima ois vaarallista.

    Timo HaikarainenTimo HaikarainenUukausi sitten
  • 😡😡😡😡👹👹👹👹😎✌

    Petteri PunakuonoPetteri PunakuonoUukausi sitten
  • Arto selitit plutoniumista, teslasta ja westinghousesta. Eihän silloin vielä tiedetty plutoniumista. Avaisitko vähän?

    Skilly OWSkilly OWUukausi sitten
    • Jep

      Ville NikulaVille NikulaUukausi sitten
  • Nyt on kyl niin ihmeellistä salaliittoteoria kuraa että voi helvetti. Yksi tuttu suositteli tätä mutta ei helvetti mitä sekopää meininkiä. Kunnon facepalm vaan tälle 🤦🏻‍♂️

    kevyn kollomkevyn kollomUukausi sitten
    • Ampiaiset mukamas hävisi diesel autojen vuoksi... Taajuuden oli mukamas syyllinen... Meidän valtamedia kirjoitti aikoinaan.. Että näin.

      miko foinmiko foinUukausi sitten
  • 420💚

    Henrik.T HyytiäinenHenrik.T HyytiäinenUukausi sitten
  • Tämä lähetys jää elämään ja keräämään näyttökertoja. Varmasti jää LEVELIn historiaan. Vielä Teemu Vehkala ja Arto Lauri part 2.👍

    miko foinmiko foinUukausi sitten
    • Tää botti varasti multa ton tekstin.😂

      Hej MojHej MojUukausi sitten
  • Tässä yli 1,5h haastattelu Artosta vuodelta 2013 jossa puhutaan samoista asioista HTtps://www.dailymotion.com/Uutispaketti#video=xw1buz

    PRETTYMOTHEFUCKERRPRETTYMOTHEFUCKERRUukausi sitten
  • Ajassa 18.36 22.22 28.00 2h10min antoisia silmiä avaavia hetkiå 🖤❤

    Henrik.T HyytiäinenHenrik.T HyytiäinenUukausi sitten
    • tämän ohjelman. Se oli ollut niin monimutkainen että katse kääntyi heti johonkin hallitukseen. Perusidea oli että jokainen kone nielaisi sen ja levitti netin kautta jokaiseen

      miko foinmiko foinUukausi sitten
  • Corporationilta, jolla on patentit ydinvoimalla toimiviin laserporauskoneisiin, joiden porausnopeus on yli 60 mph.) Maailmassa on vähintään 1400 DUMBSia, 188 tunnettua DUMBSia Yhdysvalloissa. Yhdysvaltoihin rakennetaan 2 maanalaista tukikohtaa vuodessa Tukiasemien keskimääräinen syvyys on 4,25 mailia maan alla. Jokainen DUMBin peruskustannus on 17-26 miljardia dollaria, jonka rahoittavat MI6 / CIA: n huumerahat ja ihmiskaupan rahat. Jokainen maanalainen tukikohta työllistää 10000 - 18000 työntekijää. Ydinvoimakäyttöiset porat ja neutronipommit ovat ensisijaisia ​​menetelmiä näiden DUMBS: ien luomiseen ja kaivamiseen maan alle. Porat kulkevat kiven läpi jopa 60 mph: n nopeudella, sulaten kirjaimellisesti kiven pois muodostaen tasaisen lasin kaltaisen pinnan tunnelien reunojen ympäri. Maanalaisiin tiloihin kuuluvat tietokonekeskukset, massiiviset palvelimet, geenikokeilulaboratoriot, kloonimyllyt, mielenhallinnan tutkimus, ohjausjärjestelmät Mk Ultra -orja-myllyt, varastotilat; samoin kuin näiden joukkojen koulutusmahdollisuudet, DNA-siemenvarastot, kaikkien koskaan tehtyjen elokuvien varastointi, makean veden säiliöt, salaisimpien aseiden yläpuolella, aseiden testaus, edistyneet lentokonetilat, kulta, taloudellinen varastointi, elintarvikkeiden varastointi miljoonia satojen vuosien ajan, polttoainevarastot, ilmastointi, vesisäiliöt, suuret maanalaiset, järvet, ruokailutilat, lääketieteelliset tilat, kokonaiset kaupungit, kaikkien koskaan tehtyjen elokuvien varastointi, edistyneet asekoneet, avaruusalukset, tutkimuslaitokset, massiivinen ase varastobunkkerit, ylelliset lomakohteet ja paljon muuta. Musta budjetti on salamyhkäinen budjetti, joka kerää 25 prosenttia Yhdysvaltojen bruttokansantuotteesta ja kuluttaa tällä hetkellä 1,25 biljoonaa dollaria vuodessa - DUMB-projektit kuluttavat tästä 90 prosenttia. Niitä on noin. 50 tapaa, joilla tunnelit ja maanalaiset tilat kaivetaan ja muodostetaan. Jotkut näistä ovat - korkeapaineinen jatkuva vedenlasku, matalapaineinen lyömävesisuihku, korkea taajuus. sähköpora, turbiiniporat, pellettiporat, kipinänporat, räjähteet sekä tavanomaisissa että neutronipommissa (nämä eivät jätä jäännössäteilyä), hydrauliset kivivasarat, laserit, maserit, DEW (suunnatut energia-asepalkit), pakotetut liekit, ydinvoimalaiset porakoneet , pölynpoistopistoolit, jotka hajottavat atomisidokset, muutamia mainita. amg-news.com/archives/9990 fistart.info/tv/videot/mXyUuoeFeaqGw6s.html.

    Kalevi SavolainenKalevi SavolainenUukausi sitten
    • Outoa ja käsittämätöntäPRESIDENTTI SAULI NIINISTÖN MAFIA / PRESIDENT SAULI NIINISTÖASAHEADOFGOVERMENTMAFIAFINLANDtokentube.net/v/3999332183/VIRKAMAFIA-JA-PRESIDENTTI-SAULI-NIINIST%C3%96ouyoa

      Kalevi SavolainenKalevi Savolainen13 päivää sitten
    • fistart.info/tv/videot/t2bBunxsaNGxsZ4.html

      Kalevi SavolainenKalevi Savolainen19 päivää sitten
  • Ensimmäistä kertaa Levelin podcastia kuuntelin ja juman kekka kyllä on semmosta settiä! Koko 2h meni mukavasti töiden ohella kuunnellessa. Eiköhän Gr8 Reset ole kohta Gr8 Awakening ja fuck the NW0 🙏🏻 Kiitos teille, että jaksatte tehä näitä! Artolle myös todella iso kiitos, kun riskeeraat oman henkesi näiden juttujen takia ❤️

    BahcoboyBahcoboyUukausi sitten
  • "Useimmille paikkakuntalaisille Arto näyttäytyy levottomana ja harhojen vallassa elävänä kylähulluna. Joillekin hän on oraakkeli; todenpuhuja puhkomassa valtaapitävien sumutusta. Entäpä, jos edes osa hänen kertomista uhkakuvista onkin totta?"

    Uncle HamUncle HamUukausi sitten
  • Arto Lauri ei suostu kertomaan sähkölaskuaan, kun väittää olevansa "omavarainen" sähkön suhteen. Ei vakuuta tämä tyyppi!

    Rauno PaananenRauno PaananenUukausi sitten
  • Ja nuorille sanotaan että älkää kuunnelko miladia tai arto laurin juttuja. Ovat kuulemma täysin perättömiä ja huuhaata. Maailmaa johtaa rikolliset ja me nähään vaan se mikä meijän halutaan näkevän.

    Ace DirtAce DirtUukausi sitten
  • Hyvä video

    Antonis PapastamatisAntonis PapastamatisUukausi sitten
  • Hyvä hyvä 🙂 toivottavasti kaikki kuulee tän 👏

    execute ableexecute ableUukausi sitten
  • Ihana mahtava setti, ei kyllästyttäny missää kohtaa,niinku yleensä mulle tuppaa käymään tubevideoita katsellessa.yes!Kiitti teille!

    aola wiliaola wiliUukausi sitten
  • Moikka, kävisitkö kattomassa mun kanavan? Teen sinne random ediittejä :D, satunnaisia tutoriaaleja sekä Pokemon-korttivideoita!

    ARVOARVOUukausi sitten
  • Ampiaiset mukamas hävisi diesel autojen vuoksi... Taajuuden oli mukamas syyllinen... Meidän valtamedia kirjoitti aikoinaan.. Että näin.

    Larsson MakkonenLarsson MakkonenUukausi sitten
    • Millon seuraava podcasti tulee?

      aola wiliaola wiliUukausi sitten
  • Vihtu arto on mestari.... Kiitos äijät kun Arto sai kutsun vierailla teillä.. Respect.. Että näin.

    Larsson MakkonenLarsson MakkonenUukausi sitten
  • fistart.info/tv/videot/zmquvJyDeZeJrJY.html

    Risu- metsä Mies- manRisu- metsä Mies- manUukausi sitten
    • STARTATKAA 34.MINUUTISTA

      Risu- metsä Mies- manRisu- metsä Mies- manUukausi sitten
  • Mistä tätä kamaa saa? Haluan samaan stratosfääriin.

    sha densha denUukausi sitten
  • Mitä tuo Jaakobin tähti tekee tuolla seinässä?

    Finn BearFinn BearUukausi sitten
    • Joku joka kiertää kaikki muut salaliitot muttei Kalergi plan kelpaa. Nämä jätkät lypsää teitä.

      Finn BearFinn Bear21 päivä sitten
  • nyt oli kyl semmonen setti missä arton teoriat kuulostaa ekaaa kertoo todella uskottavilta ja omat käsikarvat muutamassa kohdassa nousi erittän koviksi. hyvii kysymyksiä jätkät

    Yhdistynyt HahmoYhdistynyt HahmoUukausi sitten
  • Tuosta Iranin uraanin jalostukseen suunnatusta viruksesta tuli dokkarikin jossa kerrottiin mm. että CIA ja Mossad kehittivät sen yhdessä ja levityssuunnitelman oltua vielä kesken, Mossad päätti toimia levittämällä muistitikkuja ympäriinsä ja lataamalla sen jopa myytäviin tikkuihin. Joku alan ymmärtäjä oli varmistanut ostoksensa ja löytänyt sieltä tämän ohjelman. Se oli ollut niin monimutkainen että katse kääntyi heti johonkin hallitukseen. Perusidea oli että jokainen kone nielaisi sen ja levitti netin kautta jokaiseen yhteyteen joka koneella otettiin, kunnes se jossain vaiheessa saavuttaisi tavoitteensa ja tuhoaisi Iranin sentrifugit. Näin kävikin mutta Iranissa oltiin hereillä ja koneet putsattiin ja vahingot korjattiin. Sitten koneet käynnistettiin uudelleen.

    Brut GonzoBrut GonzoUukausi sitten
  • Jussi Halla-aho Leveliin!

    Ima GawdIma GawdUukausi sitten
  • Arto Lauri on kova äijä. Elävä Internetlegenda.

    Jaakko OksaJaakko OksaUukausi sitten
  • 10:48 Ydinjätteen plutoniumista ei voi tehdä ydinasetta koska isotooppikoostumus on väärä.

    Jaakko OksaJaakko OksaUukausi sitten
    • * Toki voi tehdä. Israel myös tehnyt koko ydinpommi ohjelmansa näistä "siviili rteaktoreista".

      artolauriartolauriUukausi sitten
  • Arto Lauri on ihana :) Sydän puhdasta kultaa!

    Anne OikarinenAnne OikarinenUukausi sitten
    • * Oi kiitos kovasti Anne! . ..

      artolauriartolauriUukausi sitten
  • 1:29:40 täå kuulostaa ihan Netflixin Dark sarjalta ku siinä tippu aina monka lintuja kuolleena maahan 😳

    JuksuliJuksuliUukausi sitten
  • Lähteet Arto Laurin väitteille: Luota muhun veli

    Tämäkin on nimiTämäkin on nimiUukausi sitten
    • Junnuhan fact checkas aika paljon Arton juttuja ja kaikki mitä checkas niin oli totta 😂

      Jesse KervinenJesse KervinenUukausi sitten
  • Voi, Voi kannattaa ottaa selvää niistä helikoptereista, vuosina 08-12 valokuvattiin koko Suomi, samoin tehtiin Lidar skannaukset maastamme, muutamalla täysin mustalla Robinson 44 kopterilla. Voi harmi ei ollut taaskaan SUPO.

    Moon RaiserMoon RaiserUukausi sitten
  • Arto on pahasti sairas mies. Mies joka löytyi hänen mailtaa on kuollut sairaskohtaukseen. Artoa on helppo kusetta, kun kertoo vähän kauhujuttuja. Artolla mielikuvitus laukkaa melkoisesti, jos SUPo haluaisi Artoa estellä niin hän lähtis kämpästään niin nopsati ettei honkkelijalat ehdi maata koskettaa.

    Moon RaiserMoon RaiserUukausi sitten
    • @aaa aaa Taidat olla vähä-älynen? Kuvitteletko tosiaan että Supo:lla on aikaa juoksennella ja kiusata mielensairaita? Kyllä se kuule kuuluu ihan vielä mielenterveys lääketieteen puolelle. Et taida edes tietää mitä tehtäviä SUPO:lle kuuluu? Jos viranomaisilla olisi tarvetta puuttua Arton asihoini niin ei ne jouda kiusailemaan lapsellisilla leikeillä, ne hakis kuule honkkelin siten että, ei jalat maahan koskisi.

      Moon RaiserMoon RaiserUukausi sitten
    • @Hajottaja Tuho näin on!

      aaa aaaaaa aaaUukausi sitten
    • No, nyt SUPOlla puskee tunteisiin niim birusti, että huh huh. Te miljoonapalkkaiset sinisatanisti ydinlobbari kytät varmaan tutisette nurkassa tämän jälkeen, kun Arto puski totuuksia siihen tahtiin, että huh huh.😎🔥🔥

      Hajottaja TuhoHajottaja TuhoUukausi sitten
  • Millon seuraava podcasti tulee?

    Valtteri LeinonenValtteri LeinonenUukausi sitten
  • arto be like: it's honestly boring to be so smart and understand everything

    sophiesophieUukausi sitten
    • * Did you notice, here is a high quality English subtitle.

      artolauriartolauriUukausi sitten
  • Muistakaa: Suomi oli pitkään Ruotsin vallan alla. Meidän tietoisuuden rikollisuus, tapahtui Axel Oxenstiernan vallan alla. Wallenbergin suku Ruotsissa pitää yllä nykyistä Tukholmalaista byrokratiaa, eli todellista syvää valtiota. investor, ABB ja varsinkin Ericssonilla on salakuunteludiilejä ympäri maailman. Kiristykset ovat elämää suurempia. Ruotsi tulee olemaan merkittävässä asemassa pian. Ei positiivisessa. Muistetaan kuitenkin, että suurin osa kansasta ei tiedosta. Ei syyllistetä hyväsydämisiä. Rakkaus voittaa aina. ❤️✨

    Molly MelodyMolly MelodyUukausi sitten
  • Teemu Vehkala Tai Arton ystävä Kristian Tämä Kristian on myös flättäri ja puhuu kyllä aika mielenkiintoisia asioita.👍

    TaddeusTaddeusUukausi sitten
  • Mä oisin Artolta kysynyt tuosta viime kesän säteilyuutisesta. Minun mielestä se oli hybridikeskuksen tyhjästä tempaistu infosotajuttu Venäjää vastaan. Tuossa on hyödynnetty täysin mitätöntä ja merkityksetöntä säteilytason nousua Naton propagandassa. yle.fi/uutiset/3-11421883

    The HuttunenThe HuttunenUukausi sitten
  • Jos Arto Lauri kippaa jonkun venäläisen agentin käsiin otan rk-62 ja sytytän suomen palamaan

    Euroopan OmistajaEuroopan OmistajaUukausi sitten
  • Eikö teitä hävetä selvästi lietsoa paranoidia skitsofreenikkoa suorassa lähetyksessä? Joku journalistinen integreetti olisi hyvä omata.

    scattmaniscattmaniUukausi sitten
  • Ihan parhaat naurut tuli tuosta OL kolmosen rakentamisajasta. Pitäisi jo uskaltaa myöntää, että koko laitos on saattohoitovaiheessa. Korjausvelkaa syntyy enemmän kuin uutta ehditään rakentaa. Atomivoimaloiden rakenteet kärsivät juuri tuosta säteilystä. On turha uskotella tietämättömille ihmisille atomivoimaloista tulevien jätteiden turvallisista säilömisistä. Lähtökohta kun on jo alkujaan niin yksinkertainen, ettei säteily missään pysy. Jo nimikin sen sanoo, se säteilee ulos ilmakehään. Se tuhoaa maan, vedet ja ilman. Koska kansalaiset oikein heräävät?

    Anita HaapasaloAnita HaapasaloUukausi sitten
  • Onko niin että suomalaiseen tekniikkaan ja inrfastruktuuriin luotettu niin paljon että tänne juuri on tullut tuollainen laitos. thrust me im finnish engineer

    Euroopan OmistajaEuroopan OmistajaUukausi sitten
  • Ja jos ydinvoima on niin huonoa miksi siihen laitettan suomessa niin paljon rahaa ja omalle maaperälle onko suomessa fiksuja ihmisiä?

    Euroopan OmistajaEuroopan OmistajaUukausi sitten
    • Kysymyksenä samaa luokkaa, "miksi Suomen pääministeri on kaupan kassaneiti?"

      aaa aaaaaa aaaUukausi sitten
    • Ei oo ennenkään ollu tarve PRKL!

      Euroopan OmistajaEuroopan OmistajaUukausi sitten
  • Kunnei arto lauria ole murhattu jos tämä kaikki olisi totta??

    Euroopan OmistajaEuroopan OmistajaUukausi sitten
    • tarkentaakseni Ennen ku kaveri puhuu ni se pitäis ottaa hengiltä missä menee raja

      Euroopan OmistajaEuroopan OmistajaUukausi sitten
    • Tä on ehdottomasti paras levelin podcast!!! Jumalauta lisää vieraita !!XD

      Euroopan OmistajaEuroopan OmistajaUukausi sitten
  • Koska saadaan kristian vieraaksi?

    Tutkin RannanTutkin RannanUukausi sitten
  • me katsojat vuotamme Arton Paluuta LEVELI:in jo pian! Kyllähän on taottava kun matsku käy Kuumana.

    Milka MustakylytärMilka MustakylytärUukausi sitten
  • Mieheen jolla on Huskun henkselit voi aina luottaa.

    Manu VainManu VainUukausi sitten
  • xD

    OremountainOremountainUukausi sitten
  • NYT OLI KOVIN LEVELI JAKSO IKINÄ JA ASIAA RIITTÄÄ LISÄÄ ELI PART2 ODOTELLESSA 💪💪💪 KOVAA KONTENTTIA ÄIJÄT JA JAKAKAA JA MAINOSTAKAA JOKA PAIKASSA TÄTÄ MUUTKIN💪💪💪💪💪👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻🙏☢️⚠️👎🏻👎🏻👎🏻👎🏻👎🏻 VEHKALA JAKSOA JA PART2 ARTO LAURIA ODOTELLESSA VAIKKA EI TARVI ERIKSEEN JA SAATTE KOVAN SHOWN JOS ON MOLEMMAT SAMASSA SETISSÄ SEURAAVAKSI!ELI SAA IDEAA KÄYTTÄÄ MUT EI OO PAKKO HEI ..? SE ON VAAN TIETO ETTÄ SE TOIMII KUN ARTO JA TEEMU KERTOO MAAILMAN TAPAHTUMISTA JA TILANTEESTA💪💪💪♥️💚✌️👍🏻

    kummi setäkummi setäUukausi sitten
  • ARTO ON TIETÄJÄ JA TIETÄÄ ASIOISTA EI HULLU JA PISTE.💪👍🏻JA TEEMU VEHKALA MYÖS JA KORONAN NE ENNUSTI JO VUOSIA ENNEN KU TÄMÄ "korona TILANNE/kusetus" TULI YMS TMS JA FACTCHEKKAUSETKIN KERTOO KARUA JA KYLMÄÄ TOTUUTTA 💪🙏MUT YDINVOIMALLE ISO ALAPEUKUTUS ☢️👎🏻👎🏻👎🏻👎🏻👎🏻!⚠️☢️⚠️😓👎🏻

    kummi setäkummi setäUukausi sitten
  • Mururoan atolleilla tehtiin ydinkokeita 30vuotta

    Rajaton RiemuRajaton RiemuUukausi sitten
  • Tälläistä jälkeä saadaan aikaiseksi, kun asiasta tietämättömiä sumutetaan. Tarkoitan nyt sitten lähetyksen hosteja. Melkoista faktan tarkistusta lentokieltoalueesta ja taustasäteilystä. Mä en ainakaan tiedä yhtään tehdasta, voimalaa tai laitosta, joka olisi turistinähtävyys. Niille liikkumisrajoituksille saattaa löytyä ihan järjellinen selitys jos vain haluaa hetken miettiä asiaa. Taustasäteily oli videon huippukohtia, taustasäteilyä todellakin on joka puolella ja jos jossain tunturin kukkulalla sitä ei ole saattaa jopa johtua siitä, että siellä ei ole mittalaitteistoa. Lisäksi olisitte voineet faktantarkistaa, mikä on ihmiselle vaarallinen määrä sätäilyä jne. Sanonpa vain, että tutkikaa nyt edes vähän enemmän kuin googlen eka hakutulos. Arton tiedot ja taidot fysiikan, kemian, matematiikan ja tekniikan alueella on olemattomat. Arton tieteelliset kokeet pohjautuvat kurkkupurkeissa suoritettuihin viritelmiin. Arto kerää peltikatolta muoviämpäriin sadevettä ja löytää siitä muovipartikkeleita.. ja näin poispäin, voitte käydä kattomassa videot. Lähteet on yleensä omasta blogista, videoista tai ”kaverilta kuultua”. Kritiikkiä Arto ei kestä, jos olet vähänkin eri mieltä, sun täytyy olla SUPO:sta ja sama mantra jatkuu joka videolla. Aina kun Artolla kaatuu vesilasi on se selvästi SUPO:n syy.

    Kykae84Kykae84Uukausi sitten
    • @Kykae84 Joo, voisin ottaa.🥂

      Hajottaja TuhoHajottaja TuhoUukausi sitten
    • @Hajottaja Tuho Ole hyvä muru, otatko saman juoman rannalle ku eilenkin?

      Kykae84Kykae84Uukausi sitten
    • @Kykae84 Oihhhh AAaaaahh, kittos onnitteluista kulta. En tiedä miten voisin kiittää. ❤️❤️❤️❤️❤️ Ota lentosuukko, puss 😘.

      Hajottaja TuhoHajottaja TuhoUukausi sitten
    • @Hajottaja Tuho Hieno homma, toistelet siis jonkun harhaisen ukon mantroja tietämättä mitä ne tarkoittaa ja mistä puhutaan. Onnittelut, olet saavuttanut huipun. Oma ajattelu kannattaa lopettaa tähän.

      Kykae84Kykae84Uukausi sitten
    • @Kykae84 Ei, en ole kumpikaan. Olen Petri Nygård, Se artisti.

      Hajottaja TuhoHajottaja TuhoUukausi sitten
  • KOSKA PART II ?

    Ima GawdIma GawdUukausi sitten
  • Sähkölasku ok mutta KAKS LASKUA JOPA SIIRTOLASKU VOI OLLA KALLIIMPI KUIN ITSE SÄHKÖLASKU!!! ELI SÄHKÖSIIRTOMAKSULLA MAKSETAAN SITÄ PASKALAITOSTA JUST ELI OL-3 STA JA SEN ISOA KUSETUSTA KAIKKIA KOHTAAN!!!YMMÄRTÄKÄÄ SE JO KAIKKI HYVÖT IHMISET✋🤨👈💪👍🏻🙏😔👋🤔!!!♥️🙏

    kummi setäkummi setäUukausi sitten
  • 2:09:38 Teemu Vehkala tiesi 2014

    King Arthur PendragonKing Arthur PendragonUukausi sitten
  • MIETTIKÄÄPÄ...MIKSI YDINVOIMALASSA ON YDINVOIMAPAPPIKIN.? Näkyy jopa siinä atomin paluu elokuvassa kin...eli voin vastata se on uskonnonkaltainen koko laitos juuri niinkuin Arto puhuu videoillaan 🤔ISO EI YDINVOIMALLE SIIS KAIKKI VASTUSTAAMAAN MUKAAN!!!💪☢️👎🏻⚠️SE ON HENGENVAARALLINEN KOKO KANSALLE JOPA NAAPURIMAILLE ELI EI VAIN SUOMEN ONGELMA KUN RI EDES JOS VAAN KUN RÄJÄHTÄÄ!!!⚠️👎🏻☢️🤔✌️😔👎🏻

    kummi setäkummi setäUukausi sitten
    • Ja KAIKKI MITÄ ARTO SANOO ON TOTTA NOISTA TUOLLASISTA ASIOISTA JA OLEN ITSEKKIN NIITÄ "FACTCHEKANNUT"!🙏💪👍🏻KIITOS TIEDOISTA PÄÄLLIKKÖ/ ARTO 💪👍🏻🙏 YDINVOIMALLE SIIS ISO EI 👎🏻☢️

      kummi setäkummi setäUukausi sitten
  • HYVÄ LEVELI💪💪💪EI ARTO OLE HÖRHÖ VAAN TIETÄÄ TODELLAKI OIKEESTI ASIOISTA MUTTA ULOSANTI ON SELLASTA MITEN VANHAMKES NE KERTOO NI EI NYKYNUORET "HALUA EDES YMMÄRTÄÄ" KU ELÄVÄT HARHAISESSA HARHASSAAN VAAN JA USKOVAT MITÄ YLE YMS PASKAT SUOLTAA JA ETTÄ SUOMI ON VAAN LINTUKOTO JUST🤔✌️👍🏻👍🏻👍🏻🙈💪👍🏻👎🏻👍🏻👎🏻👍🏻🙉🙊🙈JA YDINVOIMA ON HYST HYST VAAN TAI SITTEN SIELLÄ SAA POTKUT JA SIIRTÄVÄT NIITÄ SIT JOHKI SUOJATYÖ PAIKKOIHIN TVOLLA JA TUOLLASILLA ISOILLA YHTIÖILLÄ IHAN PERUS SETTIÄ SE MAAILMASSA ON ANNETAAN MUKA PAREMPI DUUNI ETTÄ EI MEDIA PÄÄSE ENÄÄ KÄSIKSI AINAKAAN JA SOPIMUKSEN VOIVAT TEHDÄ JUST MITÄ VAAN JA ELÄMÄ TUHOUTUU JOS SANOO ASIAAN ENÄÄ ALLEKIRJOITUKSENSA JÄLKEEN 🤔😔👎🏻🙈🙊🙉⚠️☢️☣️🚫ISO ALAPEUKUTUS YDINVOIMALLE!👎🏻 ARTOLLE JA SEN TIEDOILLE ISO PEUKUTUS JA TSEMPPIÄ JA PITKÄÄ IKÄÄ JA VOIMIA 💪! 👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻☢️👎🏻

    kummi setäkummi setäUukausi sitten
    • Ja KAIKKI MITÄ ARTO SANOO ON TOTTA NOISTA TUOLLASISTA ASIOISTA JA OLEN ITSEKKIN NIITÄ "FACTCHEKANNUT"!🙏💪👍🏻KIITOS TIEDOISTA PÄÄLLIKKÖ/ ARTO 💪👍🏻🙏 YDINVOIMALLE SIIS ISO EI 👎🏻☢️

      kummi setäkummi setäUukausi sitten
  • Näin se on että luotettavaakin tietoa löytyy kun sitä osaa etsiä.

    pajunen3pajunen3Uukausi sitten
  • Öö Enossa ei kyllä enää kaiveta on tullu käytyä siellä kaivoksella

    KoistinentkKoistinentkUukausi sitten
  • Kiitos lähetyksestä :D

    Karoliina KarvonenKaroliina KarvonenUukausi sitten
  • Tää on kova jakso tosi kova! Hienoa pojat!

    Douppikoukku alla reikäpää LiveDouppikoukku alla reikäpää LiveUukausi sitten
  • huhhuh nyt tuli kyllä kovaa settiä ja faktaa, jatkakaa loistavaa!! olet ansainnut lämpimän kädenpuristuksen.

    Juho RautioJuho RautioUukausi sitten
  • Mitä ihmettä ... olemmeko omien toimesta alennettu hylkiömaaksi … ministeriöiden kutsumana globalistipankkiirit tulleet vuolemaan maamme rikkauksia vastikeetta ja verotta … rikkauksiamme kipattu ulkomaille. … Kymmenessä vuodessä vain yhden yhtiön suor. korruptioryöstön arvo on lähes 15.000 milj. EUR (14.553.570.000 €). … Tällä rahalla me kansalaiset voisimme rakentaa lähes 210 tuhatta uutta pientaloa eli kymmenen kaupunkia. Herättäkää vapaita keskusteluyhtyksiä superinnovaatioden lähteille tv. Maurijo Hirvonen eatkk.info(a)gmail Esim. yksi yhtiö kaivoi 62.000 kg kultaa vuodessa v. 2020. … Kilon kultaharkon vertailuhinta 46.947 €/kpl ... Korruptioryöstön arvo vuositasolla lähes 3.000 miljoonaa € (2910.714.000 € (5.3.2021) … Kymmenessä vuodessä korruptioryöstön arvo on lähes 15.000 milj. € (14.553.570.000 €).

    Mauri HirvonenMauri HirvonenUukausi sitten
  • Olen nähnyt 2009 dokumentin "Roudtable-järjestön suunnitelmasta käynnistää maailmanlaajuista hätää, epäjärjestystä ja epidemioita päästäkseen rikkumattomaan valtaan. Kantsii selvityspyyntöä herätellä; miksi videolla oli listalla Sahtivaari?

    Mauri HirvonenMauri HirvonenUukausi sitten
  • On se hurja äijä tuo Lauri

    SamboeSamboeUukausi sitten
  • Nyt oli mättösät setit

    Mr GreenMr GreenUukausi sitten